Erika Ruonakoski

This open access book explores the gendered reality of learning philosophy at the university level, investigating the ways in which women and minority students become alienated from the social practices of a male-dominated field, and examining pedagogical solutions to this problem. It covers the roles and the interactions of the professor and student in the following ways: (1) the historical situation, (2) the affective, social and bodily situation, and (3) the moral situation. This text analyzes women’s passion for philosophy as a quest for truth, as well as their partial alienation from the social practices of philosophy. It demonstrates that recognition, generosity, and care are central ingredients of good learning and teaching experiences. Providing case studies of experimental courses in philosophy, the book discusses a variety of pedagogical approaches that might increase the inclusiveness of a philosophical education: novel and more gender-balanced ways of interpreting the history of philosophy, problem-based learning as a means of emancipating the student from the traditional master–disciple relationship, body awareness practices as a way of challenging the “disembodying” tendencies of philosophy, and a pluralism of methods to address the needs of different kinds of learners. Thanks to these features, the book is particularly useful for philosophy professors at the university level, but it also provides insights for all readers who feel puzzled about the persistent underrepresentation of women in philosophy.

The aim of this article is twofold. Firstly, it explicates Simone de Beauvoir’s views on literature as a means of communication. Secondly, it draws from her theoretical framework to illuminate the discussion on mortality and death in a poem by an ancient Greek woman epigrammatist, Anyte. These two goals are combined by the fact that for Beauvoir one of the most important tasks of literature was to break down the solitude of human existence by sharing the most intimate and painful experiences, such as the death of our loved ones. I will argue that Beauvoir’s insights help us understand literature and its most profound, communicative dimension. On the other hand, taking the Beauvoirian framework to a field unknown to it before will elucidate its potential as a tool for literary analysis. Finally, the dialogue the article establishes between two women authors, Beauvoir and Anyte, will provide us with a more detailed understanding of the meaning of death in human existence and in literary communication.

Artikkelissani syvennyn Elisa Aaltolan teoksen Varieties of Empathy avaamiin kysymyksiin empatian luonteesta ja merkityksistä. Analysoin Aaltolan tapaa jakaa empatia erilaisiin muotoihin ja kysyn, tuleeko nämä muodot ymmärtää toisensa poissulkevina vai osittain päällekkäisinä kategorioina. Tämän lisäksi pohdin, missä määrin empatia voidaan jäsentää yhtäältä ”hyväksi ja hyödylliseksi” tai vaihtoehtoisesti ”pahaksi ja haitalliseksi”, ja voidaanko empatiaa ”käyttää” tahdonalaisesti, kuten kirjassa esitetään, vai onko se väistämätön ja jossakin määrin hallitsematon osa ruumiillista olemassaoloa. Kysyn myös, onko eläinten hyväksikäytössä kysymys oikeanlaisen empatian puutteesta vai sen ohella tai sen sijaan kulttuuriin ja elettyyn ruumiiseen monin eri tavoin laskostuneista tottumuksista, arvoista ja hierarkioista. Lopuksi kuvaan husserlilaista erottelua alkuperäisen ja ei-alkuperäisen kokemuksen välillä sekä erittelen laajemminkin fenomenologisia empatiakäsityksiä, joita käsitellään kirjan luvussa “Embodied Empathy”. Argumentoin, että fenomenologinen empatiaperinne on ymmärrettävä viime kädessä heterogeenisenä, vaikka ruumiin ilmaisevuuden korostus yhdistääkin eri ajattelijoita sen piirissä. Tässä yhteydessä esitän myös oman tulkintani Edith Steinin fenomenologisesta empatiakäsityksestä.