Lauri Myllymaa

Henri Bergson (1859–1941) oli yksi 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä ranskalaisia filosofeja. Hän nousi kansainväliseen maineeseen pääteoksensa L’évolution créatrice (Luova evoluutio, 1907) myötä. Bergsonin filosofian kantavana ajatuksena on todellisen muutoksen luonteen ymmärtäminen. Bergsonin ajattelulle ominaista on erityistieteiden filosofinen analysointi ja tieteellisten tutkimustulosten tuominen osaksi filosofiaa. Vaikka Bergsonin omat filosofiset tavoitteet keskittyivät erityisesti tieteenteoreettisiin aiheisiin psykologiassa, biologiassa ja sosiologiassa sekä metafyysisiin kysymyksiin, hänen ajattelunsa vaikutus näkyy erityisesti myöhemmässä ranskalaisessa filosofiassa, fenomenologiassa ja eksistentialismissa. Urallaan Bergson osallistui aktiivisesti demokraattisen kansalaisyhteiskunnan toimintaan. Hänen uraansa värittivätkin erilaiset filosofiset, tieteelliset ja poliittiset kiistat.

It is important for the theory of knowledge to understand the factors involved in the generation of the capacities of knowledge. In the history of modern philosophy, knowledge is generally held to originate in either one or two sources, and the debates about these sources between philosophers have concerned their existence, or legitimacy. Furthermore, some philosophers have advocated scepticism about the human capacity to understand the origins of knowledge altogether. However, the developmental aspects of knowledge have received relatively little attention both by past philosophers and in current philosophical discussions. This dissertation provides a historical approach to this developmental problem of knowledge by interpreting the developmental theories of knowledge of Maine de Biran (1766–1824) and Henri Bergson (18591941) from the perspective of a theory of the ‘generative factors of knowledge.’ It first studies the philosophies of Maine de Biran and Bergson separately and then brings together and compares the metaphilosophical aims drawn from these philosophers. The dissertation’s novel analysis, provided by its theory and structure, has far-reaching consequences. From a wide point of view, it fills in considerable scholarly gaps and provides great opportunities for future research in the study of the history of philosophy. From more specific points of view, it provides its most decisive contributions in such metaphysical and epistemological topics as the nature of causality, self-generated activity, the role of effort in knowing and learning, the complementary relationship between philosophy and science, and the non-conceptual basis of knowledge.

Elämä on nähty merkittävänä aiheena Bergsonin filosofiassa. Elämän filosofinen merkitys Bergsonilla ilmenee selvästi hänen pääteoksessaan L'évolution créatrice (Luova evoluutio, 1907), jossa hän keskittyy inhimillisten tietokykyjen evolutiivisen alkuperän rekonstruointiin ja tieto-opillisiin seurauksiin. Bergsonin mukaan biologia tarjoaa filosofialle tietokykyjen kehitysteoreettisen näkökulman, ja filosofia metafysiikkana täsmentää biologialle sopivaa epistemologiaa. Tässä artikkelissa esittelen Bergsonin filosofisen teorian biologian ja epistemologian vastavuoroisesta suhteesta. Aloitan epistemologian, tieteen ja metafysiikan välisen suhteen selventämisellä Bergsonin teoriassa. Sen jälkeen esittelen, kuinka Bergson näkee tietokykyjen kehittymisen olennaisena osana eläinten yleistä kehityshistoriaa. Analysoimalla eläinkunnan kognitiivisten kykyjen kahta taipumusta, älykkyyttä (intelligence) ja vaistoa (instinct), Bergson kehittää näkemyksen metafysiikasta, jonka avulla on mahdollista selvittää epistemologian ja biologian keskinäistä riippuvuutta ja vastavuoroisuutta. Lopuksi valaisen tätä vastavuoroisuutta Bergsonin analyysilla käsitteellisen tiedon muodostumisesta.