Katariina Lipsanen

Tässä tutkielmassa käsittelen Henri Bergsonin (1859–1941) teoksessa L’évolution créatrice (1907) esittelemää analogiaa elämän ja tietoisuuden välillä. Analogian taustalla on tarve aidolle elämän ja muutoksen filosofialle. Bergsonin mukaan filosofian historiassa muutosta on tarkasteltu siihen soveltumattomilla käsitteellisillä välineillä. Tämän vuoksi on kehitettävä uusi filosofinen metodi. Tässä tutkielmassa esitän, että tietoisuuden ja elämän välinen analogia on korvaamaton osa tätä uutta metodia. Bergsonin metodissa analogia tai ”analogiapäättely” (raisonnement par analogie) osoittautuu tärkeäksi välineeksi, jonka pohjalta filosofinen ”sisäinen tieto” ja ymmärrys metafyysisistä tärkeistä aiheista kuten liikkeestä ja muutoksesta mahdollistuu. Tässä tutkielmassa avaan Bergsonin metodia ja hänen käsitystään filosofisen tiedon luonteesta. Taustoitan teoksen L’évolution créatrice sisällöllisiä ja metodologisia lähtökohtia sekä tutkielman puitteita. Tarkastelen minkälaiset tulokulmat ja tarkastelukeinot Bergsonin mukaan soveltuvat elämän filosofiseen tarkasteluun ja millaiset eivät. Lisäksi rekonstruioin myös mallin Bergsonin metodista, jonka lähtökohtana on ennen kaikkea analogia. Tämä mallin pohjalta tarkastelen tietoisuuden ja elämän analogiaa teoksessa L’évolution creatrice. Tarkastelu tapahtuu lähiluvun, Bergsonin ajatusten rekonstruoinnin ja käsitteiden vertailun avulla. Tutkielma osoittaa, että tämä teoksesta löytyvä analogia vastaa Bergsonin analogiaoäättelyyn liittyvää analogiaa.

This article explores the temporal nature of philosophy and the concept of duration (durée) in Henri Bergson's (1859–1941) philosophical methodology. The aim is to examine how time, particularly the concept of duration, is present in Bergson's philosophical approach and his understanding of the nature of philosophy itself. The analysis primarily relies on Bergson's works, including Creative Mind (1934), Mind-Energy (1920), and his 1916 speech delivered at the student residence in Madrid, while utilizing the definition of duration found in Time and Free Will and Duration and Simultaneity. The focus is on the role of duration in Bergson's methodology and the resulting implications for the nature of philosophy. I will exemplify the practical application of the concept of duration with examples, especially from Creative Evolution.

Henri Bergson (1859–1941) oli yksi 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä ranskalaisia filosofeja. Hän nousi kansainväliseen maineeseen pääteoksensa L’évolution créatrice (Luova evoluutio, 1907) myötä. Bergsonin filosofian kantavana ajatuksena on todellisen muutoksen luonteen ymmärtäminen. Bergsonin ajattelulle ominaista on erityistieteiden filosofinen analysointi ja tieteellisten tutkimustulosten tuominen osaksi filosofiaa. Vaikka Bergsonin omat filosofiset tavoitteet keskittyivät erityisesti tieteenteoreettisiin aiheisiin psykologiassa, biologiassa ja sosiologiassa sekä metafyysisiin kysymyksiin, hänen ajattelunsa vaikutus näkyy erityisesti myöhemmässä ranskalaisessa filosofiassa, fenomenologiassa ja eksistentialismissa. Urallaan Bergson osallistui aktiivisesti demokraattisen kansalaisyhteiskunnan toimintaan. Hänen uraansa värittivätkin erilaiset filosofiset, tieteelliset ja poliittiset kiistat.

Tässä artikkelissa käsittelen Henri Bergsonin (1859–1941) intuition käsitettä ja sen suhdetta hänen filosofiseen menetelmäänsä. Bergsonin on nähty tarkoittavan intuitiolla yhtäältä filosofian metodia ja toisaalta tiettyä älyyn verrattavaa filosofialle ainutlaatuista tiedon muotoa. Esitän, että Bergsonille intuitio on samanaikaisesti näitä molempia. Se on todellisuuden ajattelemista kestona, sisäistä jatkuvuuttamme muistuttavana liikkeenä. Intuitiossa tavoitetaan todellisuuden luonne sikäli kuin se on läsnä myös meissä itsessämme tällaisena jatkuvuutena. Metodologisesti se on todellisuuden tarkastelua ajallisuuden ja muutoksen perspektiivistä. Tiedon muotona se on välitöntä ymmärrystä tarkastelun kohteesta itsestään.

Filosofian tutkimusartikkeleissa harvoin eksplikoidaan tutkimuksessa käytettyä metodia, ja jos eksplikoidaan, esitys on usein hyvin suppea. Nykytutkimuksessa kysymykset menetelmien tunnistamisen keinoista ovat jääneet vähälle huomiolle. Kuitenkin on selvää, että jokaisesta filosofisesta tutkimuksesta löytyy tekemisen tapa, metodi. Tämän tutkimuksen lähestymistapa on metafilosofinen, ja sen tavoitteena on tutkia yhtäältä filosofisia metodeja ja toisaalta kuinka niitä voidaan tunnistaa filosofisista teksteistä. Tapausesimerkkinä tutkitaan suomalaisen filosofin, Erik Ahlmanin, tekstejä ja niissä esiintyviä metafilosofisia huomautuksia. Tutkimus osoitti Ahlmanin ajattelusta löytyvän tiettyjä filosofista työtä ohjaavia perusperiaatteita: filosofin kahtalainen asenne, filosofian ero suhteessa tieteeseen sekä intuitiivisen tiedon ja järkeilyn vuorottelu filosofiassa. Lisäksi tutkimus osoitti tarpeen kehittää metafilosofista menetelmien tutkimusta.