Tiia Sudenkaarne

In this paper, I discuss the bioethical principle of justice and the bioethical key concept of vulnerability, in a queer feminist posthuman framework. I situate these contemplations, philosophical by nature, in the context of antimicrobial resistance (AMR), one the most vicious moral problems of our time. Further, I discuss how gender and sexual variance, vulnerability and justice manifest in AMR. I conclude by considering my queer feminist posthuman framework for vulnerability and justice in relation to the notion of antibiotic vulnerabilities, suggesting a lacuna for further AMR research.

In this article, building on our multidisciplinary expertise on philosophy, anthropology, and social study of microbes, we discuss and analyze new approaches to justice that have emerged in thinking with more-than-human contexts: microbes, animals, environments and ecosystems. We situate our analysis in theory of and practical engagements with antimicrobial resistance and climate emergency that both can be considered super-wicked problems. In offering solutions to such problems, we discuss a more-than-human justice orientation, seeking to displace human exceptionalism while still engaging with human social justice issues. We offer anthropological narratives to highlight how more-than-human actors already play an important role in environmental and climate politics. These narratives further justify the need for new ethical frameworks, out of which we, for further development outside the scope of this article, suggest a queer feminist posthumanist one.

Tämä artikkeli on ensimmäinen suomenkielinen, vertaisarvioitu artikkeli queer-bioetiikasta.[1] Sen on tarkoitus johdattaa queer-bioeettiseen ajatteluun ja innostaa queer-bioeettiseen tutkimukseen. Sen yleisfilosofisempi päämäärä on herättää kysymyksiä sukupuolen ja seksuaalisuuden bioetiikan normatiivis-moraalisista perusteista ja seurauksista. Miten queer-bioetiikan avulla voidaan kyseenalaistaa cis- ja heteronormatiivisuus hyvän elämän välttämättömänä ehtona sekä medikalisoituna merkitysjärjestelmänä? Artikkeli lähestyy tätä kysymystä polkuja raivaten ja mahdollisuuksia kartoittaen. Artikkelissa pohditaan lisäksi queer-bioetiikan suhdetta muuhun tutkimuskenttään sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kysymysten asemaa bioetiikassa. Kansainvälisesti tarkasteltuna homo-, lesbo- ja queer-tutkimus sekä trans- ja intersukupuolentutkimus ovat pyrkineet kyseenalaistamaan bioeettistä ymmärrystä sukupuolen ja seksuaalisuuden normatiivisuudesta vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi kysymykset transsukupuolisten henkilöiden sterilisaatiopakosta ja intersukupuolisten lasten ruumiillisesta koskemattomuudesta ovat vakiinnuttaneet asemansa julkisessa keskustelussa vasta viime vuosina. Artikkelin tavoite on osallistua aktivisti- ja kokijanäkökulmien nostamiseen pysyväksi osaksi suomalaista bioeettistä ja yleistä eettis-filosofista tutkimuskenttää. [1] Lance Wahlertin ja Autumn Fiesterin teorian tarkoittamassa mielessä. Suomessakin on toki aikaisemmin tehty LHBTQI-tutkimusta samoihin kysymyksiin liittyen.

Tässä artikkelissa tarkastelen feministisen bioetiikan näkökulmia sijaissynnyttämiseen. Keskityn erityisesti sijaissynnytykseen konstruoimiseen työksi, äitiyden käsitteeseen sekä kaupallisuuden ja sen määrittelemisen pohdintaan. Kysyn, onko sijaissynnyttäjälle maksettava palkkio riittävä tai välttämättä edes moraalisesti keskeisin eettisesti kestämättömän kaupallisuuden määrittäjä. Esitän, että sijaissynnyttämisen mieltäminen työksi voisi auttaa laatimaan eettisesti kestävää säätelyä, jota Suomessa ei tällä hetkellä ole. Sijaissynnyttämisen täyskielto Suomen kaltaisissa korkean reproduktioterveyden, globaalisti verraten pienten tuloerojen maissa ruokkii kolonialistista reproduktioturismia. Katson, että äitiyden käsitteellistä paikkaa sijaissynnytyskonstruktioissa ja sen vaikutuksia sijaissynnytyskäytenteisiin tulisi tarkastella kriittisesti. Nähdäkseni sijaissynnytystä tulisi myös tarkastella suhteessa ammattikasvattamisen ja -hoivaamisen etiikkaan.

The current global pandemic will continue to challenge bioethics for decades to come. Not only did it bring about new issues of social justice, it deepened stratification of health along existing unfair structures. Further and most grimly, it can be argued the pandemic was an ethics test the global community failed. Especially to those of us invested in ethics professionally, this calls for critical reflection.Obviously, the strains of the pandemic have been very unevenly distributed. As a feminist and queer bioethicist recently into her doctorship, I have had the privilege of observing the pandemic from a Northern European point of view, from Finland to be exact. Our privileges stem from makings of the...